Haasteeseen vastaamista: kodin lempinäkymä

29. marraskuuta 2015

Heips kukkuuta!

Ah, mikä ihana auringonpaiste! Tulin hetki sitten kotiin ulkoota ja vaikka sää onkin aika kirpakka, niin ainakin täällä Helsingissä meitä hyväilee auringon piristävät säteet. Tuntuu, kuin viime kohtaamisesta auringon kanssa on kulunut jo pieni ikuisuus ja niinhän siitä taitaa jo ollakin!

Näin sunnuntaisena päiväkahvihetkenä tulin rustailemaan pari riviä blogihaasteen muodossa. Sain nimittäin jokunen aika sitten Stella Vanilja-blogista (klik) tehtäväksi kuvata blogiini lempinäkymäni meidän pienestä pesästä. Tällä hetkellä lempinäkymäni -ja paikka jossa viihdyn parhaiten- on mikäpä muukaan kuin olohuoneen sohva! Varsinkin tähän aikaan vuodesta on ihana tunne käpertyä sohvalle torkkupeiton suojaan kuuman juoman kanssa. Jaatteko saman innostuksen?







Olen muuten ihan rakastunut näihin pörröisiin tulokkaisiin meidän olohuoneessa. Törmäsin nimittän muutama viikko sitten Hemtexissä tähän superpehmeään ja ihanan tuntuiseen torkkupeittoon, jota en kuitenkaan raaskinut meille heti ostaa. En saanut kuitenkaan torkkupeittoa mielestäni ja kun menin sitä uudemmaan kerran liikkeeseen katsomaan niin kas, sehän olikin tarjouksessa! Ostin sitten torkkupeiton kaveriksi saman sarjan koristetyynyt ja kertaakaan ei ole tarvinnut harmitella näiden ostoa - niin superpehmeät ja kotoisuutta luovat ne ovat! Saman tyyppisiä oli muuten Hemtexin Black Fridayn tarjouksissakin jos haluat tsekata.




Sain taas eilen illalla siivousheplarin ja laitoin kiertoon meidän kaikki ylimääräiset kodintekstiilit ja mun vaatteet. En tajua (tai tajuanhan mä) miksi on pitänut aikoinaan hamstrata kaiken maailman sisustussälää ja päivätekstiilejä sun muuta taminetta kun vähempikin riittäisi. Nyt meillä on kaapeissa jemmassa vain muutamat harkitut jutut ja voi että kun tuntuu hyvältä. Tuntuu siltä, että yksinkertainen elämä (ilman turhaa tavaraa) on ihanaa kun sen oikein oivaltaa!

Ps. Palailen illalla kaikkiin kommentteihin edellisessä postauksessa. Pahoittelut, etten ole niihin ehtinyt aikaisemmin vastata!

Random facts

25. marraskuuta 2015

Heipsistä!

Vai olisiko tervehdys pitänyt sittenkin aloittaa sanalla `huomenta´? Siltä nimittäin tuntuu, kun kellahdin sängylle sen seurauksena, että simahdin kahden tunnin päikkäreille. Teki kyllä eetvarttia nukkua, tänä pimenä vuodenaikana voisi kyllä koisia tunnin jos toisenkin ekstraa.

Moni bloggari on postauksissaan päivitellyt tämän vuodenajan haasteellisuutta bloggauksen kannalta ja näinhän se on. Postausideoita olisi omassakin takataskussani vaikka kuinka ja paljon, mutta näillä ilmoilla valokuvien ottaminen on vähintäänkin haasteellista. Siksi tätäkin postausta kuvittaa jo keväällä ottamani kuvat menneen kesän lempitamineista garderoobissani. Sain muuten kuvissa näkyvät Fred Perryn tennarit ystävältäni ja ne olivat kesän mittaan kovassa käytössä, niin mukavat ne ovat ja piristivät aurinkoisella värillään asun kuin asun!


Koska alkuperäinen suunnitelmani kirjoittaa kotimme sisustuksesta meni mönkään (edellä mainitun haastavan valokuvaamisen vuoksi) ajattelin jälleen kirjoittaa muutaman faktan itsestäni ja outouksistani. Tykkään itsekin lukea näitä pintaa syvemmälle meneviä postauksia bloggaajasta blogin takana, joten kannan taas oman korteni kekoon tämän aiheen suhteen. Yritän faktottaa itsestäni jotain sellaista, mitä täällä ei aimmin ole tullut kerrottua, katsotaan kuinka käy. :)


1. En pidä keltaisista karkeista tai vihreistä paprikoista.

2. Ruokakaupassa käytyäni minun on jostain syystä otettava ostamistani hedelmistä tai vihanneksista niihin liimattu punnituksesta laitettu etiketti heti pois. Siis siinä vaiheessa kun pakkaan ostoksia ruokakassiin sujautan etiketin kassan päädyssä olevaan pieneen rosksikseen. En tiedä mistä tämä tapa on tullut, mutta varsinkin banaaniterttuun liimattu tarraetiketti on "pahin" kaikista. Outoa, tiedän!

3. Voin syödä suklaalevyn tai litran jäätelöä kertaheitolla nassuun (tosin onneksi sitä tapahtuu enää harvoin). Olenkin kirjoittanut aiemmin sokerisieppoudestani ja kuinka voisin elää herkuilla. Tästä syystä sain pienenä lempimimen "loputon-maha-Jenna."

4. En usko horoskooppeihin.

5. Minua on aina kiehtonut kauneudenhoitoala, erityisesti kosmetologin työ.


6. Tehtyäni joka-aamuisen aamupalani eli munakkaan, otan ennen töihin lähtöä valokuvan liedestä, jotta en keskellä päivää ala miettimään otinko levyn varmasti pois päältä.

7. Haluaisin käydä New Yorkissa!

8. Käytän aika usein eriparisia sukkia koska en jaksa siivota vaatekaappini sukkakoria, (josta ne saman pariset sukat näin ollen siivoamalla löytyisivät!)

9. Edelliseen kohtaan viitaten olen siis tietyissä asioissa aikamoinen huithapeli, jota toki aina olen ollutkin.

10. Musta on tullut tänä syksynä aikamoinen teesieppo. Ennen en niinkään välittänyt teestä mutta nyt jokailtainen tapa käpertyä viltin alle ison teekupin kera on varmasti tullut jäädäkseen.



Siinä olivat tämän kertaiset random faktat meikäläisestä. Samaistuitteko johonkin kohtaan ja tykkäättekö muuten tämän tyyppisistä postauksista ylipäätään? Ja hei, jos teillä on mielessä jokin postausidea tai -toive niin otan niitä mielelläni vastaan, eräs toive onkin jo työn alla. :)

Mukavaa illanjatkoa kaikille ja sweet dreams. <3

Muistatko vielä sen ajan, kun..

24. marraskuuta 2015

Moikka moi!

Ai että, mun oli ihan pakko tulla fiilistelemään ysärijuttuja tänne blogiin! Rupesin nimitäin eilen illalla pohtimaan mitä kaikkia asioita tehtiin tai kerättiin kun oltiin muksuja silloin yhdeksänkymmentäluvulla, ja yllättävän hyvin niitä kultaisia muistoja palasi mieleen kun niitä vähän aikaa mielen sopukoista kaivoi. Listasin muistamani asiat Facebookiin ja kaverit vielä jatkoivat listaani, jota lukiessani naurusta ei meinannut tulla loppua! No hei camoon, muistatteko ne järkyttävän korkeat tasapohjaiset kengät ja multicolor-salihousut yhdistettyinä ylisuuriin collegeihin? (Tosin, nehän ovat varmaan kohta taas muotia, voi KÄÄK!) Entä onko ketään, jolla ei ollut tamagotchia, jojoa tai vietereitä? Niinpä. :)

Tiistai-illan ratoksi listasin kaikki kavereiden kanssa muistelemat asiat tähän postaukseen ja hei jatkakaa listaa, jos tästä puuttuu mielestänne joku omaan ysäriaikaanne sijoittuva oleellinen juttu. Have fun!



Those were the days when...

- oli Hugo-peikko, jonka jokainen jakso oli nähtävä.

- kerättiin tutti-koruja eri värisinä ja kokoisina.

- vaihdeltiin tarroja, jotka olivat liimattuna tarravihkoon.

- kiiltokuvakansiot ja hileillä koristellut prinsessakiiltokuvat vaihtoivat omistajaa.

- VHS-videoita kelattiin ja vahingossa nauhoittiin niiden päälle.

- C-kasettien reiät teipattiin, jotta kasetin päälle pystyi nauhoittamaan (ja jotka kelattiin takaisin lyijykynällä).

- lelukaupoissa myytiin veteen kastettavia vaippapöksyjä ja -lemmikkejä ja joiden vaipat vaihtoivat väriä veden lämpötilan mukaan.

-  kaiken maailman väriset salihousut yhdistettiin ylisuuriin yhtä monivärisiin hupparieihin.

- Levis viisnollaykköset olivat IN.

- hukuttiin anorakkien sisälle.

- Ridge ja Taylor menivät ensimmäisen kerran kihloihin.

- Onnenpyörä pyörähti rosvosektoriin.

- telkkarista alkoi Jyrki ja sen juontajana oli Molli-Olli.

- ei ollut vielä sosiaalista mediaa.

- tamagotchit tulivat ja joita ei saanut unohtaa syöttää.

- Nokia 5110 oli kova juttu puhumattakaan matopelistä!

- 2-raitaiset nappiverkkarit oli pakko saada.

- Kinder-munista keräiltiin kilpikonnia.

- pankista haettiin säästöpossut ja leimattavat pankkikirjat (pankkikirjat omalla kuvalla tietenkin).

- kioskista ostettiin irtokarkkeja penneillä ja markoilla.

- pojat keräsivät lätkäkortteja ja tytöt hyppivät ruutua.

- TV:stä tuli Megavisa ja R-kioskilta haettiin kotipelikuponkeja.

- Spice Girls valloitti maailman ja sen myötä ostettiin Spaissari-tikkareita, -valokuvia, -purkkia ja vaikka mitä muuta!

- My Little Ponyt käyskentelivät telkarissa ja lelulaatikossa.

- tuli trollit ja niitä oli avaimenperinä, koruina, lyijykynien päinä ja niiden hiukset hulmuivat kaikissa eri neonväreissä.


Kuka muistaa nämä valloittavat ja hassut jutut? Silloin pikkutyttönä nämäkin asiat olivat sitä tavallista arkea, mutta nyt niitä muistellessa hymy leviää korvasta korvaan ja sydämen valtaa lämpö. Hih hii, en ehkä kestä! 

Tee-se-itse tuikkukipot

23. marraskuuta 2015


Heipä hei!

Eräänä päivänä meille lenteli DIY-kärpänen, joka ei purematta poistunut. Ikkunastamme sisään kaarrettuaan se iski terävät hampaansa hyppysiini ja sai minut nikkaroimaan kotitekoiset tuikkukipot varsin ekologisesti. Samalla kun kärpänen suristeli siipiään, se kuiskasi korvaani elokuussa ostetusta Lidlin kookosjätskistä, jonka kuoret olin pessyt, kuivattanut ja säästänyt. Kärpäsen mukaan voisin heittää kookosen kuoriin hieman koristehiekkaa, joka toimisi lämpöeristeenä tuikun ja kuoren välillä. Kiitin lentävää surriaista ideasta ja tyytyväisenä se lenti matkoihinsa seuraavaa tapaamisertaamme odottaen. 





Mistäköhän se pörriäinen tiesi meidän polttavan ahkerasti kynttilöitä? Ehkä se oli salaa tiiraillut ikkunan läpi, kuinka joka ilta sytytämme yhden jos toisenkin kynttilän tunnelman luojaksi -unohtamatta tietenkään höyryävän kuumaa teekupposta ja karvavilttiä niiden seuraksi. Ennen lähtöään kärpänen vielä muistutti, että kotoisan tunnelman luominen ei loppupeleissä ole mitenkään vaikeaa tai kallista; riittää kun voi nauttia tulen rauhoittavasta vaikutuksesta lämpöisessä kodissa ja ehkä vielä sen oman kullan kainalossa. Aika kiva pieni siivekäs olento, siis se kärpänen. :)

Essien Blossom candy

22. marraskuuta 2015

Suloista sunnuntaita!

Niin vaan tämäkin viikonloppu on mennyt vilkasta vauhtia. Eilinen päivä minulla meni töiden merkeissä ja illalla meille tuli käymään eräs tuttava. Tämä aamupäivä oltiin erään ystäväpariskunnan kanssa liikenteessä ja hetki ollaan tässä kotosalla ennen kyläpaikkaan menemistä. Menee nämä harmaat päivät paljon iloisemmissa merkeissä kun ne voi viettää ystävien kanssa, minua ainakin väsyttää ja välillä ahdistaakin tämä pimeys todella paljon! En oikeastaan muista olleeni koskaan näin väsynyt näin syksyn tullen. Lueskelin alkuviikosta kaamosmasennuksen oireita ja moni oire tuntui niistä valitettavan tutuilta. Ehkä kirkasvalohoitoa voisi testata, ainakin jotkut ystävät ovat todenneet sen helpottavan oireita edes hiukan.


Mutta jotta postaus ei jatkuisi ihan näin matalalentoisena, niin väritetään sitä hiukan hempeän värisellä kynsilakalla. Olen tainnut muutamaan otteeseen täällä liputtaa Essien lakkojen puolesta ja niin teen myös nytkin. Löysin nimittäin parin viikon takaisilta messuilta tämän vaalean mintun värisen lakan sävyssä blossom candy, ja onhan se nimensä mukaisesti aika karkki vai mitä? Essien lakoissa on mielestäni todella hyvä pigmentti ja jo pari kerrosta lakkaa riittää siistiin lopputulokseen ja pysyvyyskin on hyvä. (Tosin sietääkin olla näin arvokailla lakoilla!)





Blogini vakiolkalustukseen kuuluvat ovat muuten saattaneet huomata bannerin vaihtuneen aika tiuhaan parin päivän aikana. Nyt se on kuitenkin se mikä se on kaikessa yksinkertaisuudessaan. Vinkatkaa jos tiedätte kuka tekisi tilauksesta bannereita, blogin ulkoasuun olisi nimittäin kiva saada vähän vaihtelua. :) 

Ray-Banin Clubmusterit (in love with them!)

20. marraskuuta 2015

Viikonlopun alkua kaikille!

Kirjoittelin aiemmin, kuinka minulla oli mahdollisuus tutustua vähän aikaa sitten Indiedaysin Inspiration dayssa viehättäviin Heritage Svarovski-kehyksiin. Tämän yhetistyön myötä sain valita Instrumentariumilta itselleni lasit ja valinta ei ollut vaikea! Koska en tarvitse silmilleni vahvuuksia, oli selvää, että valitsisin itselleni aurinkolasit ja tiesin etukäteen jo merkinkin; tottakai Ray-Banit! Minulla on jo entuudestaan (saman yhteistyön kautta saadut) Ray-Banin Aviatorit, joita olenkin käyttänyt aivan non-stoppina auringon näyttäytyessä maahamme. 


Tällä kertaa laseja mallaillessani Instrun liikkeessä Aleksanterinkadulla kärkikaksikoksi muodostui Ray-Banin Wayfarerit ja Clubmaster-lasit. Ensin mainitut eivät kuitenkaan sopineet pärställeni eivätkä näin ollen tuntuneet lainkaan omiltani, mutta sen sijaan nämä fiftari-tyyliset Clubmasterit saavuttivat suosioni heti niitä kokeiltuani. Minua palvellut äärimmäisen herttainen ja ystävällinen myyjä oli kanssani samaa mieltä valinnastani ja niinpä hetken kuluttua kiikutin iloisena nämä lasit Instrun paperikassissa kotiin. Nämä lasit tuntvat ihan oikeasti todella vakailta ja laadukkailta ja tuskin maltan odottaa että pääsen näitä käyttämään. (Missä vaan se aurinko taas luuraa..?)





Tunsin itseni aika etuoikeutetuksi kun sain osallistua pikkuruisen blogini kautta näin mahtavaan yhteistyöhön, enkä todellakaan pidä tällaisia tilaisuuksia itsestään selvyytenä! Kiitos siis Indiedaysille ja Instrumentariumille tästä upeasta tilaisuudesta, nämä lasit tulevat todella hyvään käyttöön ja näitä tullaankin siis varmasti näkemään asukuvissakin kyllästymiseen asti, hahah! :)


Hyvää viikonloppua!

Throwbackia kesään

19. marraskuuta 2015



Heipsis!

Vielä ehtii #throwbackthursdayn muodossa palata ah jo niin kauaksi jääneen kesän tunnelmiin. Näin pilkkopimeänä ja sateisena iltana voi nähdä vähän aurinkoa edes näin kuvien muodossa. Kirjoitan kuvien väliin muutamia Pinterestistä (@jennakarivuo) löytyneitä ajatuksia, jotka ovat kolahtaneet minuun. Niiden myötä toivottelen hyvää yötä kaikille! <3

"Talk to yourself 
like you would 
to someone 
you love."


"Worrying
will never
change
the
outcame."


" A goal 
without
a plan
is just
a wish."


"Collect moments
not things."


"Learn to say `no`
without explaining
yourself."


"If you find yourself
constantly trying to
prove your worth to
someone, you have
already forgotten your
value."


"Never put 
the key to
your happiness
in somebody
else´s pocket."


"What you 
allow
is what will
continue."

Sweet dreams! <3


Tikapuita pitkin

13. marraskuuta 2015

Moikka ja mukavaa alkanutta viikonloppua!

No niin, vaikka kuinka olen kirjoittanut kotimme pienistä muutoksista modernimpaan suuntaan, niin kuinkas sitten viime viikonloppuna kävikään? No näin siinä kävi:

Olin viime viikolla Meidän viikonloppu-messuilla töissä messukeskuksessa ja olin etukäteen päättänyt, etten vilkuilisi muiden messupisteille (ainakaan kovin paljoa ;). Tarkoituksenani on nimittäin käydä jälleen kaappeja läpi ylimääräisestä roinasta ja kiikuttaa ne parin viikon päästä kirpparille eikä tuoda sitä yhtään lisää kotiin. Mutta kun eräs kollegani totesi, että "Jenna, oletko sä huomannut ne vitosen sisustustikkaat tuolla?" "Ai siis mitkä?? Ja vitosen?!" niin lopputulosta ei tarvitse kauaa arvata. Onhan nämä tyyliltään aika maalaisromanttiset, mutta onhan ne nätit! Asetin tikkaat ensin ikkunalaudalle ja kiepautin niihin koristevalot ja sen jälkeen mallasin niitä olohuoneen Expeditille. Iltojen pimetessä tämä sisustuselemntti luo kotoisaa tunnelmaa ja fiilistä.








Ja arvatkaa mitä? Messuilla oli myynnissä myös irtopalloja näihin pallovaloihin, joten pian pääsen nekin askartelemaan. Tulisiko teille muuten mieleen mitä muuta näissä tikkaissa voisi roikottaa kuin koristevaloja?

Mukavaa viikonloppua!