Se joskus paloi roihuten

28. helmikuuta 2017


Miten usein olenkaan ollut aikeissa tästä kirjoittaa ja miten vaikealta ajatusteni ja tunteitteni todeksi toteaminen on minusta tuntunut. Nyt kirjoittaminen tuntuu kuitenkin oikealta; sainhan eilen kuulla alustavan diagnoosin voinnistani ja sen sulatteleminen vaatii pureskelua. Tässä siis olen; aukinaisena mutta samalla vielä niin solmussa. 

Kysyn jatkuvasti itseltäni miksi en tajunnut olotilaani aiemmin? Miksi pusersin niin kauan menemään, vaikka kehoni viesti hälytystilasta jo vuosia sitten?  Mitä tein väärin? Olen jo kerran elämässäni käynyt läpi samankaltaisen setin ja taas olen tässä. Enkö mä jo kerrasta oppinut laskemaan voimavarojani paremmin? Miksi mä sairastuin... taas? Ja vielä vakavammin.

Jos minulle olisi puolikin vuotta sitten kerrottu, mitä talven kuukaudet pitäisivät sisällään, en todennäköisesti olisi uskonut. Pidin itseäni vahvempana, voimakkaampana, mutta kehoni kielikin jotain aivan muuta.



Syyskuun viimeinen päivä oli kaunis. Aurinko välkehti Espan puiston puiden läpi, nurmea kaunisti ruskan pudottamat lehdet, ilma oli raikas, ihmiset olivat iloisia ja minulla oli tyyni, odottava mieli. Olin juuri hyvästellyt ja kiittänyt lämpimiä työkavereitani monista ihanista hetkistä ja sulkenut oven perässäni viimeisen kerran. Tunsin haikeutta luopuessani lämpimästä työyhteisöstä, johon minut oli aikoinaan otettu todella hyvin vastaan, mutta samalla olin itsestäni ylpeä; olin uskaltanut ottaa hypyn tuntemattomaan ja pitkällisen harkinnan jälkeen irtisanoa itseni ja vaihtaa alaa. Uskalsin luottaa elämään ja siihen, että hyviä asioita tulee tapahtumaan. Tiesin, mitä halusin. Odotin uusia tuulia innokkaana, uhkuin hyvää mieltä ja päätin, että viikon levon jälkeen olisin valmis uuteen työsuhteeseen. Se viikko venähti, eikä uutta työtä kuulunut. Nyt jälkeenpäin ymmärrän miksi.

Ensimmäinen viikko työttömänä kului nopeasti. Olin sopinut paljon kaveritapaamisia kun kerrankin oli aikaa. Toisen viikon tullessa varasin aikaa nukkumiseen ja nukuinkin ympäripyöreitä tunteja. Kolmannella viikolla kehoni alkoi kuitenkin viestitellä, ettei kaikki ollutkaan ihan hyvin ja oireet vahvistuivat viikko toisensa jälkeen kamalammiksi.

Olen aina ollut hyvä nukkumaan ja omannut erinomaiset unenlahjat. Olen pystynyt nukkumaan missä vain, milloin vain ja kuinka pitkään tahansa. Pikkuhiljaa jouduin kuitenkin havahtumaan, etten saanut enää unta. Uni alkoi karata vähitellen yhä pidemmälle ja pidemmälle, kunnes se juoksi tiehensä. Aloin olla todella levoton ja jännitin nukkumaan menoa. Mitä jos en saisi enää unta? Valvoin ja valvoin. Kun Heikki heräsi töihin, olin vielä hereillä. Toisinaan nukahdin muutamaksi tunniksi, toisinaan valvoin pari vuorokautta.


Unettomuuden lisäksi ruoka ei pysynyt enää sisällä. Söinpä mitä vain, kaikki tuli refleksinomaisesti takaisin "palautuksena" (anteeksi mielikuva). Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa, hikoilin, lämpö nousi usein, tärisin. Unettomuus lisäsi heikotusta edelleen ja ahdistus alkoi tuntua fyysisinä kipuina selässä ja polvissa. Samaan aikaan myös taloudelliset huolet alkoivat nostaa päätään, olihan karenssiaikaani vielä kosolti jäljellä.

Aloin panikoida. 

Marraskuussa minun oli määrä osallistua Indiedaysin ja Asusin järjestämään workshoppiin, jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Tuon päivän aamuna aloin laittautumaan normaalisti, kunnes silmissäni alkoi sumenemaan. Huimaus ei ollut sinänsä uutta, mutta aiempaa voimakkaampaa. Minua oksetti, jalkoihini pisteli ja lopulta alaraajoista lähti tunto. En pysynyt pystyssä. Olin yksin kotona ja soitin Heikille hätääntyneenä, etten tiedä mikä minulla on. Heikki rauhoitteli ja lupasi tulla mahdollisimman pian kotiin. Sannan kanssa viestitellessäni ymmärsin, että kyseessä oli paniikkikohtaus. Loppupäivä meni levätessä, enkä kyennyt koulutukseen. Ihana Janika oli kuitenkin ymmärtäväinen ja toivotti minulle parempaa vointia.


Tajusin kyllä koko ajan, että en ollut oireitteni kanssa oma itseni, mutta ajattelin jotenkin, että vointini kohenisi itsestään kunhan vain antaisin itselleni aikaa. Ahdistus sisälläni alkoi kuitenkin kasvaa niin sietämättömäksi, että pelkäsin menettäväni järkeni. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin varata aika lääkärille. Sekin ahdisti. Mitä jos minua syyllistetään siitä, etten ollut tullut aikaisemmin? Entä jos kuvittelen oireeni? Entä jos minua ei oteta vakavasti? Mitä jos en saakaan apua?

Sain lääkäriajan jo seuraavalle päivälle paniikkikohtauksestani. Oma lääkärini oli vaihtunut ja uuden tohtorin kohtaaminen jännitti. Onneksi jännitys osoittautui turhaksi.

Kun istahdin lääkärin penkkiin, ystävälliset kasvot katsoivat silmiini ja kysyivät lempeästi: "Kuinka voin auttaa?" Sillä samalla sekunnillla minusta tuntui, että olin tullut oikeaan paikkaan. Jos olisin terve, en tarvitsisi lääkäriä.

Aloin kertoa kaikista oireistani ja sisällä vellovista tunteistani. Yllätyksekseni minua kuunneltiin, minun annettiin puhua rauhassa, minut otettiin vakavasti mutta samalla toiveikkaasti. Lääkärini ei vähätellyt mitään mitä kerroin muttei toisaalta myöskään suurennellut asioita. Hän palautti minut tähän hetkeen ja muistutti, mitkä asiat ovat tällä hetkellä hyvin ja miten turhaa minun on harmitella miksi en tullut aikaisemmin.

Oivalsin keskustellessamme, että stressioireeni ovat alkaneet jo vuonna 2010 mutta olin aina ajatellut niiden olevan normaaleja tunteita elämän varrella. Mielenrauhani vuoksi lääkärini määräsi minut verikokeisiin, joissa testattiin kilpirauhasarvot, hemoglobiini, valkosolut, mahdollisuus keliakiaan ja tulehdusarvot. Kaikki arvot olivat ok, lukuunottamatta hieman alhaisia valkosoluarvoja. Lääkärini huomasi myös aika pian minun olevan luonteeltani virheitä pelkäävä täydellisyyden tavoittelija, ja totesi ymmärtäväisesti pää hieman kallellaan: "Elämä on helpompaa, kun ei vaadi itseltään täydellisyyttä kaikessa". Niin no, no, no niin.

Lääkärikäynnin jälkeen tunsin valtavaa helpotusta. Hätäni oli kuultu, avunpyyntööni oli vastattu. Minua ei pidetty hulluna, vaan uupuneena. Tarpeeseeni saada keskusteluapua reagoitiin ja eilen minulla oli ensimmäinen käynti terapiassa.

Lähtiessäni terapiaan olin varma, että saan täytettäväkseni masennustestin ja arvioin masennusasteen korkeintaan olevan lievää, mutta pisteet huitelivatkin pilvissä. Minulle todettiin alustavasti vakava masennus ja ahdistustestin pisteet olivat myös korkealla - toki lääkäri tekee lopullisen "tuomion". Olen aiemminkin käynyt parin kolmen vuoden ajan ammattilaisen puheilla ja terapia sinänsä ei ole uutta, mutta nyt kartoitetaan uusi suunnitelma toipumiseeni. Sitä minä nyt tarvitsen, koska en pysty toipumaan omin voimin.


Ystäväni sanoi minulle muutama viikko sitten kauniit sanat: "Jenna, susta on tullut vastaanottavaisempi ottamaan vastaan rakkautta." Niinpä, pienin askelin. Olen siksi todella kiitollinen siitä, että vaikka pääni sisällä olevat ajatukset ovat olleet välillä yhtä sohjoa, vierelläni on ollut koko ajan todella rakkaita ja välittäviä ystäviä ja läheisiä.  Monesti on jopa käynyt niin, että joku on tietämättään rohkaissut minua juuri silloin, kun sitä eniten olen tarvinnut. En koe sitä ansaitsevani vaan olen ottanut sen kaiken vastaan lahjana.

Tästä esimerkkinä muutama viikko sitten valvottuani jälleen kokonaisen yön koin vahvoja arvottomuuden tunteita. Muistin, että edellisenä iltana laukkuuni oli sujautettu kuori, jonka sisällä oli jotain. Kyynelten kasteltua poskeni otin kirjekuoren käteeni, avasin sen ja sen sisältä paljastui kaunis, itsetehty, aitoja helmiä ja kiviä oleva käsikoru ja kirje. Kirjeen kirjoittaja kertoi tehneensä korun minulle jo vuosia sitten, muttei ollut kehdannut antaa sitä aikaisemmin. Hän oli ajatellut minua korua tehdessään ja nyt hänestä tuntui sopivalta hetkeltä antaa se minulle. Katsoin korua, sen vaaleanpunaisia kiviä punottuna hopean ja valkoisen värisiin helmiin ja purskahdin liikutuksen itkuun. Jos tämä ystävä on nähnyt minut jo vuosia sitten niin kauniina kuin kädessäni pitämäni koru, miksi pidän itseäni niin arvottomana?  Mistä tämä ihminen tiesikään minun tarvitsevan rohkaisua juuri tällä hetkellä? En ikinä unohda tuota elettä ja sen arvokasta opetusta.


Nöyrtyminen oman voimattomuuden edessä on ottanut todella koville. Eilisen terapiakäynnin jälkeen koin helpotuksen tunteen saaden vihdoin syyn oireilleni, mutta samalla en voinut uskoa minusta tehtyä määritelmää todeksi. Kotiin saavuttuani minulle tuli ärtymys. "Mitähän se täti oikein hassutteli? Mitä se tarkoitti, että olen vakavasti masentunut ja etten ole valmis vielä palaamaan työhön? Olenko mä joku luuseri?"

Tunteiden tasaantuessa laitoin parille kaverille asiasta viestiä. Minusta tuntui hyvältä, ettei yksikään ystäväni alkanut säälittelemään tai voivottelemaan tilannettani liikaa, vaan pikemminkin myötäelivät puolestani olevani nyt hyvissä käsissä ja asiaa saadaan vietyä eteenpäin. Ja siltä minusta nyt tuntuukin. En sano, että tästä eteenpäin suunta on vain ylöspäin, koska vointini tulee satavarmasti ottamaan vielä takapakkia, mutta totean, että suunta on päivä kerrallaan meneminen. Sen nämä kuukaudet ovat todellakin opettaneet. Elämään päivä kerrallaan huolehtimatta asioista, jotka eivät vielä ole tapahtuneet.


Nyt olen toipumisen matkalla. En vielä tiedä, mihin se johtaa, muttei minun sitä tarvitse vielä tietääkään. Otan jokaisen päivän vastaan sellaisena kuin se tulee, yritän oppia olemaan itseäni kohtaan armollisempi, laskemaan voimavarojani paremmin ja kuuntelemaan tunteitani. Olen todella onnellinen siitä, että puolisoni on jaksanut tukea minua koko ajan, antanut minulle aikaa myöntää itselleni että tarvitsen apua, kuunnella huoliani, ottanut minut syliinsä kun olen antanut itkun tulla ja pysynyt koko ajan myönteisenä. Heikki on koko ajan osannut tulkita minua ja samalla luottanut, että asiat järjestyvät ja niin ne taloudellisetkin asiat järjestyivät kuin ihmeen kaupalla.

Syksyllä minusta tuntui, että viikon levon jälkeen olisin valmis työelämään. Silloin ei ollut kuitenkaan vielä oikea aika töihin palaamiseen vaan aika toipumiseen. Ja toipumisen käynnistyminen vaati täydellisen pysähtymisen. Tällä hetkellä odotan sitä, että opin tuntemaan itseäni paremmin, ymmärtämään mieleni toimintaa ja alan oppimaan uusia ajatusmalleja toipumiseni tiellä. Yritän pitää kiinni päivän tietyistä rutiineista, pysyä viikottain kiinni myönteisissä toimissa ja tehdä hyvää toisille. Olen saanut viime kuukausien aikana niin paljon hyvyyttä osakseni, että haluan jakaa sitä myös eteenpäin. Samalla yritän nähdä tilanteeni oikeissa mittasuhteissa ja antaa itselleni aikaa. Mulla ei oikeasti ole mitään hätää eikä kiirettä. Toivun rauhassa, hetki kerrallaan enkä pelkää pyytää apua. En enää. <3

Uudet ruokapöydän tuolit

26. helmikuuta 2017


Kaupallinen yhteistyö Veken kalusteen kanssa

Meidän keittiö tuntuu nyt ihanalta! Meillä on uudet ruokapöydän tuolit, jotka kruunaavat kotimme sydämen yksinkertaistetumman ilmeen. Ai että, kun me tykätään!


Ehkä muistattekin, kuinka aikoinaan kirjoitin aiemman ruokailuryhmämme tuntuneen keittiössämme turhan raskaalta ja ahtaalta. Päätimme siksi keventää keittiön sisustusta vaihtamalla suorakaiteen muotoisen pöydän pyöreään ja samalla tuolitkin vaihtuivat kepeämpiin. Nämä aiemmat kevyemmät ruokapöydän tuolimme olivat löytö second handina, mutta ajan oloon niiden ergonomia ei ollut paras mahdollinen. Rupesin siksi pohtimaan muita vaihtoehtoja selaten Veken kalusteen tarjontaa ja erityisesti sen ruokapöydän tuolivalikoimaa.

Kun mietimme uusia ruokapöydän tuoleja, Heikin toive oli, että selkänojan reunat olisivat pyöristetyt ja sopivan matalat. Olin samaa mieltä. Tämän lisäksi tuolien tulisi olla vakaita ja luonnollisesti hyvät istuttavat. Nämä kuvissa olevat valkoiset ja ajattomat Alis-tuolit miellyttivät välittömästi silmää ja olivat nappivastaus etsimiimme tuoleihin! Olen siksi todella kiitollinen, kun kaupallisessa yhteistyössä Veken kalusteen kanssa saimme köökkimme toivomamme modernit kolme Alis-tuolia, jotka ovat tuntuneet todella hyviltä -juuri sellaisilta kuin ajattelimmekin.



Vaikka tuolit ovat vakaatekoiset, ne ovat todella kevyet ja siksi myös helposti siirreltävät. Jalat ovat metallia ja istuinosa että selkänoja ovat materiaaliltaan kestävää ABS-muovia. Istuinpehmusteet ovat verhoiltu eco-keinonahalla, joka on helppo pitää puhtaana. Arvaatte varmaan, että rähmäkäpälänä olen jo toistamiseen ehtinyt sotkea pehmustetun osan kahvilla, mutta tahra ei ole kauaa vanhentunut pehmusteen helposti pyyhittävyyden vuoksi. Tuolit ovat vielä niin mukavat, että monesti olen jäänyt pöydän ääreen istuskelemaan vaikka sohvakin olisi tarjolla. For real.




Olen viime päivinä pohtinut aiempaa enemmän sen merkitystä, miten kaunis, viihtyisä koti voi ilahduttaa ja tuoda mielihyvää arkeen. En tahdo sanoa, että aineelliset asiat toisivat onnea enkä tahdo kannustaa materialistiseen elämään, vaan yksinkertaisesti todeta, mikä merkitys toimivalla kodilla voi olla. Kotimme muutosprojektin aikana minusta on nimittäin tuntunut, että kun koti on toimiva ja samalla omaan silmään kaunis, viihtyvyys omassa pesässä nousee. Toki ihmiset sen kodin ja turvallisen ympäristön tekevät, mutta varmasti useampi meistä haluaa, että kotimme on myös oman persoonallisutemme mukaan sellainen, jossa viihtyy. Persoonallisuuden ei tarvitse tietenkään tarkoittaa kovin kallista sisustusta; näidenkin ruokapöydän tuolien hinta on mielestäni hyvin maltillinen silti tyylistä ja laadusta tinkimättä.

Kotimme seuraava muutoskohde onkin sitten eteisen toimivammaksi suunnitteleminen ja toteuttaminen. Toivon, että saamme sen pian alkuun. Kiitos vielä tuhannesti Veken kalusteelle tästä miellyttävästä yhteistyöstä!

Olisi kiva kuulla mitä pidätte tuoleista ja mikä merkitys teidän mielestä on toimivalla kodilla?

Aikuisen slämäri ja viikon biisilista

24. helmikuuta 2017


Muistatteko slämärit? Ne ohuet vihkoset, jotka laitettiin luokkakavereille kiertämään ja joihin oli itse rustattu kysymyksiä vastattavaksi. Vastauksen eteen laitettiin myös merkki, jotta vastauksen kirjoittajan pystyi tunnistamaan. Aijai, tulipa hauskoja muistoja mieleen tätä muistellessani!

Lämpöä ja elämäniloa pursuava Kiti KIRSIkan kukkia-blogista jakoi minulle haasteen, jossa slämäri on tuotu nykyaikaan näin digitaalisesti. Tätä oli hauska kirjoitella ja minä puolestani jaan haasteen eteenpäin nuoruuden ajan ystävälleni Annikalle Pellavaa ja Pastellia-blogiin, Jennille Keskipiste-blogiin ja Jennille Casa Blancoon. 

Nimeni on: Jenna

Jotkut tosin kutsuvat minua: Jenusaksi, Jennuliksi ja Jentskiksi. Koulussa lempinimeni oli CH joka tuli toisesta nimestäni, Christinasta.

Olen syntynyt vuonna: 1986

Lapsuuskotini langallinen puhelinnumeroni oli: 3421518

Pienenä olin varma, että minusta tulee isona: En oikeastaan muista miksi halusin. En ollut heppatyttö, en haaveillut eläinlääkärinurasta enkä opettajan työstä (kuten monet luokkakaverini). 12-vuotiaana minua alkoi kiinnostamaan kauneudenhoitoala, mutten muista, oliko se ykköshaaveeni ammatinvalinnassa. Ehkä se oli.

Mutta isona minusta tulikin: Ravintolakokki Perhon ravintolakoulusta, mutta työllistyin lopulta asiakaspalvelualalle.


Täydellinen puoliso: Silloin kun en vielä seurustellut, ajattelin aina, että minulle sopivin puoliso olisi rento mutta syvällinen, empaattinen, toiset huomioon ottava ja omaisi samat elämänarvot kanssani. Kun tutustuin Heikkiin, hänen kanssaan pystyin heti olemaan oma itseni ja hän vastasi niitä ominaisuuksia, joita puolisoltani toivoin. Sen lisäksi hänellä oli hyvä maine ja erityisesti se, miten kunnioittavasti hän kohteli iäkkäitä, teki minuun vaikutuksen. Samanlaiset elämänarvot ovat olleet meidän liiton vahvin voima ja niiden lisäksi meitä yhdistää muun muassa samanlainen huumorintaju ja rakkaus musiikkiin. Täydellistä puolisoa toki kenelläkään ei ole eikä kukaan meistä pysty sellainen olemaan, mutta epätäydellistenkin puolisoiden liitto voi olla onnellinen. <3

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: Nukkuisin enemmän.

Harrastan nyt: Tahtoisin vastata, että liikuntaa. Viimeksi eilen sanoin ystävälleni, että haluaisin aloittaa punttiksella käymisen, joten olisiko viimein aika tehdä asialle jotain! Tämän hetken harrastuksena laskisin siis blogin pitämisen, joka myös on pieni sivutuloni tällä hetkellä.

Noloin tv-ohjelma, josta pidän: Kaikki katsomani ohjelmat kestävät päivänvalon vai lasketaanko Muumit noloiksi? Ei kai nyt sentään!

Bravuurini keittiössä: Tällä hetkellä bataattiburgeri.


Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina, kun: Itkeminen on tullut elämän varrella sen verran tutuksi, etten jaksa sitä enää hävetä. Itkeä voi ilosta ja surusta ja se puhdistaa.

Lapsuuteni lempilelut: Lenni, Molla-Maija ja Pöffe. Pöffe on matkassa mukana edelleen.

Lempilelu nykyään: Viiru ja Mosse. Ja Pöffe.

Salainen paheeni: Nukun kaksi pehomelelua kainalossani.

Ei kun se ihan oikea salainen paheeni: Plärään aivan liikaa puhelintani. Voisiko puhelimeeni asettaa SOME-lukon?

Viisaus, jonka tähän mennessä olen oppinut: Älä murehdi asioista, jotka eivät ole vielä tapahtuneet.

Kiitos Kiti muistamisesta, tämä oli kiva haaste!


Tämän viikon biisilistalla on yksi aivan uusi tuttavuus, nimittäin Mikael Saaren huikea kappale. Meni ihon alle heti ensi kuulemalta!

VIIKON BIISILISTA:

St. Germain Tourist / Rose rouge

Muistan kuulleeni tämän ensi kerran Riviera Maisonin myymälässä, ja se sai heti hyvän fiiliksen aikaan. Mahtavaa, että levy löytyi myös meidän levyhyllystä! 

Colplay / Fix you

Heka laittoi tällä viikolla soimaan Coldplayn X&Y-levyn bänditreenejä varten ja pitkästä aikaa tuli kuunneltua levy kokonaan.

Mikael Saari / We should be through

En ole koskaan seurannut UMK:ta, mutta Suomi Love tutustutti minut tähänkin henkeäsalpaavaan musiikilliseen taideteokseen.

Roxette / Queen of rain

Roxettea kuunneltiin nuorena paljon ja Queen of rain on yksi suosikkikappaleeni tältä nerokkaalta ruotsalaiselta yhtyeeltä.

Teleks / Siivet

Hyviä muistoja tuova kappale, jonka kertsi on valtavan kaunis.


On ollut muuten tosi kiva huomata, että postaussarja viikon biisilistasta on otettu hyvin vastaan! Hieman jännitin, mitä reaktioita se saisi aikaan, mutta ainakin vielä sen jatkaminen tuntuu hyvältä. Ensi viikolla taas uudet biisit ja sävelet.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!




Hempeät kevättennarit

22. helmikuuta 2017



Maaliskuun lähetessä mieleni alkaa pikkuhiljaa askartelemaan kevyemmässä pukeutumisessa. Aivan kuten viime keväänä, myös tänä vuonna kaikki vaaleat -eritoten puuterin sävyt- ilahduttavat erityisesti silmääni. Mikä siinä onkin, että pimeimpänä vuodenaikana tulee ikään kuin automaattisesti vuorattua itsensä tummiin väreihin ja vasta kevään korvilla kaivettua esiin ne raikkaammat sävyt? Noh, varmasti viisaammat ovat oivaltaneetkin värien merkityksen talvesta selvitymiseen; itsehän herään tähän toistuvaan dilemmaan vasta kun päivät ovat alkaneet pitenemään. Talvihorroksen syytä kaiketi?



Tätini ilahdutti minua viime syksynä kysyessään, olisiko minulla käyttöä kuvissa oleville puuterin värisille kaupunkitennareille. Hän oli tilannut popot Asokselta, mutta ne olivatkin hänelle liian suuret. Sattuessani sopivasti paikalle kokeilin töppösiä ja nehän sujahtivat minulle kuin hansikkaat. Pohjakin on sopivan paksu vesilätäköiden eteen yllättäessä, hehe. Uusien tennareiden kanssa sopisi hyvin farkut ja miksei rennot mekotkin. Yläosa voisi olla samansävyinen ja esimerkiksi Henkkamaukan kevään mallistossa on ihania saman värisiä röyhelö- ja pitsipuseroita. En muuten muista milloin viimeksi olisin kierrellyt vaatekauppoja. Tätä nykyä selaan mieluummin nettikauppoja tai kuvastoja, mutta niitäkin todella harvoin. Hassua, että vaatekauppaähky on ollut jo pidemmän aikaa.



Nyt olisikin kiva kuulla, millaisia mietteitä teillä on kevään pukeutumiseen ja onko teillä jo joitain suosikkivärejä mielessä?

Meidän pieni kotitoimisto

20. helmikuuta 2017


No kas, lumisade yllätti suomalaisen. Aamulla verhoja avatessa piti tuplasti hieraista silmiä pitääkö verkkokalvolle piirtynyt kuva paksusta lumipeitteestä paikkansa. Talvi, tervetuloa takaisin!

Kerroin pari viikkoa sitten, kuinka pienen kotimme työpiste on vaihtanut paikkaa makuuhuoneesta olohuoneen nurkkaan. Seinän askartelun jälkeen oli tuunattava myös vanha pinnatuoli ja tässä näette kokonaisuuden valmiina. Tai lähes valmiina. Stringin Pocket-hylly vielä himmailee paikkansa kanssa ja poraamme sen seinään sitten, kun sen paikka on lopullisesti päätetty.




Ylva Skarpin Balance-juliste sointuu mustalle seinälle mielestäni täydellisesti raikastaen sitä samalla. Julisteen teksti muistuttaa myös elämän tärkeästä asiasta; tasapainosta. Tämän pöydän ääressä rustailen blogitekstejä, käsittelen kuvia, suunnittelen blogin sisältökalenteria, vastailen sähköposteihin ja teidän mieltä lämmittäviin kommentteihinne. Kiitos taas jälleen edelliseen postaukseen tulleista ajatuksistanne, arvostan!

Home office kotitoimisto Ylva Skarp Balance

Nyt jatkan vielä hetken maaliskuun kalenterin suunnittelua ja sitten lähden ystäväni luo lounaalle. Koukkaan kaupan kautta ja vien mukanani jälkiruokaa. Jotain kevyttä ja herkullista.

Pidä hyvä päivä! <3

Viime päivinä ja viikon biisilista

17. helmikuuta 2017

Blogging Home office

Viime päivinä..

...olen innostunut kaivamaan kameran esiin lähes joka kerta, kun kevättä lupaava aurinko on tulvinut kotiimme.

... sain viimein aikaiseksi pestä täkkimme. Puolen vuoden pesuvälisuositus venähtää meillä usein pahemman kerran, mutta oi sitä tunnetta, kun puhtaat muhkeat peitot saa jälleen pedata!

... tuoreet kukat ovat koristaneet kotiamme.

... kaksi tulevaa blogiyhteistyötä ovat ilahduttaneet ja innostaneet minua!

... olen saanut paljon rakkautta ystäviltäni ja toivon mukaan voinut jakaa sitä myös eteenpäin. <3


Skandinavisk lempi candle tulips

... kävin toiseen otteeseen lääkärissä hakemassa apua uupumukseeni. Unettomuus, paniikkioireet ja ruoan imeytymättömyys ovat palanneet. Olen työstänyt mielessäni postausta tästä useaan otteeseen ja kirjoitan sen kun olen valmis.

... myös hormonaalinen akneni räjähti käsiin. Aloitin sinkkikuurin ja kokeilen uutta ruokavaliota.

... tarrasin pitkästä aikaa ihan oikeaan kirjaan ja luin mielenkiintoisia ajatuksia tunne-elämästä ja tunteiden merkityksestä omaan elämäämme.

...  oivalsin kiinnostukseni yhdentoistavuoden työrupeaman jälkeen takaisin koulun penkille. Minua kiinnostaisi valtavasti hoitoala -erityisesti mielenterveys. Toinen mielekäs ala olisi media-ala. 

... olemme odottaneet tulevaa talvilomaamme hääpäivämme aikaan.



VIIKON BIISILISTA

Robert Miles / Fable

Heikki laittoi tämän kappaleen yhtenä päivänä soimaan ja se toi heti mieleen ihanat muistot lapsuudesta. Kuuntelimme tätä kipaletta yhden parhaimman ystäväni Jennin kanssa, jonka kanssa olemme tunteneet vauvoista lähtien. Biisi on edelleen yksi all time favourite - suorastaan klassikko!

Snow Patrol / Chasing cars

Tästä kappaleesta tulee hyvä fiilis; melodia ja tunnelma kohtaavat.

Pink / Try

Pink ei kuulu varsinaisesti suosikkiartisteihini, mutta tästä kappaleesta pidän.

Nelly Furtado / Try

Silloin kun muutin parin vuoden kämppisasumisen jälkeen yksin, kuuntelin paljon Nelly Furtadoa. Ostin harvoin CD-levyjä, mutta Nellyn levy oli pakko saada!

Ultramariini / Hän haluaa heijastuksen

Hämeenlinnalaisorkesteri pääsi listalleni toistamiseen; se vaan on niin hyvä!


Nyt kiireisen päivän jälkeen on aika heilahtaa sohvalle ja katsoa VOFfia. Hyvää viikonloppua kaikille!

Yksinkertaistettu kotimme: olohuoneen freesaus

15. helmikuuta 2017


Pienen pesämme neliöt tuntuvat taas hieman kasvaneen, kun olohuoneemme ilme on jälleen hitusen yksinkertaistunut. Edellisen muutoskerran jälkeen käänne modernimpaan oli toki huomattavampi, mutta tälläkin kertaa muutosta on tapahtunut. Suurin ero edelliseen on koristetyynyjen vähentyminen, maton vaihtuminen yksiväriseen ja työtilan siirtyminen olohuoneen nurkkaan. Myös koriste-esineiden määrä on tällä hetkellä aika minimissä ihan vain sen vuoksi, että pölyjen pyyhkiminen kävisi joutuisammin, hahah!

Olohuone Livingroom scandinavian home Chhatwal&Jonsson Ikat Kerela Skandinavisk candle



Se mikä tässä muutoksessa miellyttää eniten, on stressin tunteen vähentyminen. Tällä hetkellä uupumukseni ollessa aika korkealla minusta tuntuu, että mitä vähemmän ärsykkeitä on ympärilläni, sitä paremmin voin. Arvostan toki edelleen kodissamme -kuten muidenkin kodeissa ja tavassa sisustaa- viihtyisyyttä, kauneutta ja yksityiskohtia. Kuitenkin minusta tuntuu, että mitä vähemmän omistamme, sitä helpompi minun on olla. Tästä syystä järjestimmekin kavereille Tule ja hae-päivän, jossa laitoin kiertoon kaikki ylimääräiset kodin tekstiilit, astiat, kodinkoneet ja vaatteeni. Samalla kun tavara väheni, oloni huojentui ja sen lisäksi koin antamisen iloa. Kaikki siis hyötyivät ja luontokin kiitti, kun mitään ei mennyt roskiin vaan kiertoon.

Olohuone Livingroom scandinavian home Chhatwal&Jonsson Ikat Kerela

Nyt kun olohuoneen väritys on aika selkeä, siihen sopii monen väriset tekstiilit ja varmasti kevään edetessä tulenkin vaihtamaan tekstiilejä usein. Vaaleanpunaiset tyynynpäälliset odottavat kaapissa vuoroansa ja niiden kanssa vaihtoon pääsee myös valkoinen palmikko-torkkupeitto. Vielä kun kynttilätkin ovat saman sävyisiä, niin keväinen olohuone on valmis!

Aurinkoa päivääsi!

Tiilisängynpääty Dc Fixillä

13. helmikuuta 2017

bedroom finlayson kiseleff dc fix diy headboard

Viikon alkajaisiksi pesämme Dc Fix-tuunailut sen kuin jatkuvat! Viime viikolla esittelin meidän olohuoneen tee-se-itse-tiiliseinän ja nyt on vuorossa meidän uusi sängynpääty. Mihinköhän fixi-projektiin sitä seuraavaksi ryhtyisi - niin mukavalta ja koukuttavalta puuhalta tämä tuntuu!

Ehkä muistattekin, kuinka tammikuun alussa suunnittelin meille uutta sängynpäätyä. Päädyin pohdinnoissani hankkimaan vaneria, jonka joko maalaisin tai päällystäisin vanulevyllä ja pellavalla. Entinen työkaveri laittoikin minulle viestiä, että hän tietäisi ylimääräisen vaneripätkän, jonka voisimme halutessamme hakea ja innostuin ajatuksesta valtavasti! Homman piti olla ihan selvä, mutta kas kummaa, suunnitelmaan tulikin harmillinen tänka på. Meidän sängyn jalkopään ja seinän väliin mahtuu nimittäin vain 40 cm tilaa, ja vanerilevy olisi vienyt senteistä sen verran, että noissa senttimäärissä se olisi jo tuntunut. Joten, hyvä aikomukseni jäi vain aikomuksen asteelle ja uusi suunnitelma oli tehtävä. Hätiin tulikin siis mikäs muu, kuin Dc Fix! 

bedroom finlayson kiseleff dc fix diy headboard


Väriksi valikoitui Etolan valikoimasta greigen värinen puukuvioitu fixi, josta leikkasin 6 x 15 cm paloja. Mittasin päädyn korkeudeksi 120 cm ja leveydeksi 180 cm, sänkymme leveys on 160 cm. Merkkasin mitat maalarinteipillä ja aloin tuumasta toimeen liimaamalla mittaamani palat suoraan seinään. Halusin päätyyn hieman epätasaisuutta, joten "tiilet" eivät mene järjestyksessä ihan yks yhteen. Muutaman tunnin tuunailun jälkeen pääty saavutti lopullisen muotonsa ja on myös pysynyt hyvänä laadukkaan fixin ansiosta. 


bedroom finlayson kiseleff dc fix diy headboard

bedroom finlayson kiseleff dc fix diy headboard

bedroom finlayson kiseleff dc fix diy headboard

bedroom finlayson kiseleff dc fix diy headboard

Petasin sängylle myös syksyllä läksiäislahjaksi saamani Finlaysonin todella kauniin ja kuosiinkudotun Kiseleff-sarjan Uskollisuus- torkkupeiton ja sen kaveriksi ostamani saman sarjan koristetyynynpäälliset. Tykkään setistä hurjan paljon ja erityisesti siinä vetää puoleensa sen ajaton kuosi, joka on 1800-luvun loppupuolelta. Tekstiilit tuovat vaaleaan petaukseemme ihanan raikkaan tuulahduksen ja tähän petaukseen on myös ihana kömpiä päikkäreille.

bedroom finlayson kiseleff dc fix diy headboard

bedroom finlayson kiseleff dc fix diy headboard

bedroom finlayson kiseleff dc fix diy headboard


Tällä viikolla näette myös olohuoneemme muutoskuvia, se onkin vähän muuttunut sitten viime näkemän.

Mukavaa alkanutta viikkoa! <3